Hetkiä kuviksi

Valokuvaaja

fotomiljamattiina

Meillä jokaisella on elämässämme ainutlaatuisia hetkiä arjessa ja juhlassa, joten talletetaan ne yhdessä muistoiksi.
Kuva: Taimi Remes
Kuva: Taimi Remes

TUTUSTU KUVAAJAAN

Olen Mattiina, valokuvaaja. Asun Alajärvellä, Etelä-pohjanmaalla, mutta matkustan valokuvauksen parissa myös muualle. Työskentelen sivutoimisena valokuvaajana sekä vastapainoksi päätyöni on jo yhdeksäs vuosi rautakaupassa - nykyisin sisustusmyyjän tehtävässä.

Olen aina ollut ahkera valokuvaamaan. Ensimmäinen kamerani oli lapsena joululahjaksi saama kertakäyttöinen filmikamera. Siitä lähtien olen omistanut useamman kameran ja kuvannut paljon - kaikkea. Viime vuodet olen saanut kuvata perheitä, pareja, lapsia, henkilökuvia, häitä ja muita juhlia sekä tapahtumia. Nyt toteutankin päätyön ohella yhtä unelmaani valokuvausyrittäjänä.

Näen ympärilläni paljon kauneutta, jota haluan parhaani mukaan tallettaa kamerallani. Elän hetkessä, vietän aikaa läheisten kanssa ja kaiken hektisyyden keskellä lataan akkuja parhaiten omassa seurassa liikunnan tai musiikin parissa sekä tietysti luonnossa retkeillen. Lomani vietän useimmiten lapissa luonnon rauhassa.

Inspiroidun valosta, kauniista paikoista ja rakennuksista, musiikista, kahvihetkistä, luonnosta, ja syvällisistä keskusteluista. Taltioin kuviini aitoja hetkiä ja tunnetiloja, kosketuksia ja katseita, valoa ja varjoa. Kuvissani näkyy herkkyys, tunnelma ja kauniit yksityiskohdat.
Kuvaajana olen lämminhenkinen, huumorintajuinen ja rauhallinen. Teen parhaani, jotta kuvaushetki minun kanssa olisi rento.

Kuvaan potretit pääasiassa miljöössä tai asiakkaan kotona. Kamera kulkeutuu mukanani sinne, missä sitä tarvitaan, joten ota rohkeasti yhteyttä, jos kuvaustyylini miellyttää niin suunnitellaan yhdessä sinun näköisesi kuvaukset. Lisää töitäni löydät instagramista @fotomiljamattiina -tilin takaa.

Toivottavasti nähdään kuvauksissa! <3

- Mattiina Hertteli / fotomiljamattiina